Ensimmäistä kertaa Askartelupirtissä

Viikko sitten oli viettämässä rentouttavaa viikonloppua Askartelupirtti -tapahtumassa. Osallistuin tapahtumaan ensimmäistä kertaa ja ihanaa oli! Taina Parastaikaa -blogista houkutteli minut mukaan, ja kyllä kannatti lähteä!



Päätin keskittyä vain askarteluun tällä kertaa, enkä ottanut osaa kursseihin mitä tuolla järjestettiin. Kurssit vaikuttivat kyllä hyvin mielenkiintoisilta taidanpa seuraavalla kerralla johinkin osallistua. 
Viikonlopun paras anti oli se, että sain tutustua moneen taitavaan askartelijaan. Meidän pöytärivissä oli oikein leppoisa meininki ja muiden töitä oli ihanan inspiroivaa katsella. Oli myös kiva, että moni tuttu bloggaaja sai kasvot nimensä taakse, oli hassua tavata ihmisiä joiden blogeja ja töitä olen vuosia ihastellut. 

Sanomattakin selvää, että aikapaljon tuli tuolla kaikkea osteltua ja ah, siellä oli myös kirppis! Osallistujat olivat tuoneet valtavan määrän tavaraa mukanaan, käteinen loppui kyllä hetkessä ja monta aarretta jäi vielä ostamatta. 

Askartelupirtti järjestetään seuraavan kerran ensi syksynä, sinne on päästävä! 

- - - - - -

Last weekend I participated to Askartelupirtti -craft event. It was very inspiring to meet other papercrafters and bloggers I've admired for years. Can't wait the next time! 


Yllätyin siitä, miten suosittua tästä kalenterin tuunauksesta on yhtäkkiä tullut. 
Vielä pari vuotta sitten tämä oli aika yksinäinen harrastus Suomessa, 
joten aivan ihanaa että meitä on jo näin paljon!  Oli huippua jakaa inspiraatio ja ideoita omasta tuunauksesta. Klemmarikellarin pöydässä kävi kuhina, kun plannerit teki kauppansa. Löysin Klemmarikellarilta ihania Simple Stories -tarroja ja innostuin tapahtumassa tuunaaman pari kalenteriaukeamaa.

- - - - - 

Planner thing seems to get bigger and bigger in Finland, there was so many plannergirls in this event. 
I'm very happy to share my inspiration with all my finnish plannergirls! :)



Olen pitkään haeskellut inspiraatiota Smash! -kirjan täyttämiseen ja Askarteluipirtillä se lopulta löytyi.  Amalialta hankittu pinkki Smash! -kirja on nyt omistettu Lontoon matkojen muistoille, kuiteille ja muille härpäkkeille, joita en ole malttanut heittää roskiin.

- - - - - 

I finally found the inspiration for my Smash! -book. This one is dedicated for my London travels.





Askartelupirtillä oli mukana myös monta ihanaa myyjää. Anunputiikilta olin jo aiemmin hankkinut insta-albumikortteja ja nyt löysin Dekorettelta ihana pienen insta-albumin. 
Kuvat olen teettänyt jo aiemmin Lalalabissa. Tuohon albumiin kokoan kaikki kuvani instagramista. 
Kun projekti on valmis, teen instaprofiiliini jonkinlaisen uudistuksen.

- - - - - -

I did some serious shopping at the event and found this nice WRMK instalife album. 
I'm planning to fill it with my instapics before I'll do little makeover for my insta account.



Jos innostuit Askatelupirtistä, kannattaa kurkata tapahtuman sivut!
Find out more about Askartelupirtti -craft event links below!


CONVERSATION

0 comments: